Kesätyöt

Vetelin 4H-yhdistys työllistää vuosittain kesätöihin n. 10nuorta. Työtehtäviä ovat mm. viherpalvelutehtävät kuten ruohonleikkuu ja trimmeröinti, ohjaajana toimiminen leireillä ja muissa tapahtumissa. 

Kesätöitä on tarjolla toukokuun puolesta välistä syyskuun loppuun.

Hae kesätöihin 17.3 mennessä. Haku tapahtuu Kuntarekry sivun kautta. Kesätyöpaikamme ovat siellä auki yhteisesti Vetelin kunnan ja Vetelinraitin kanssa.

Avoin työpaikka Vetelin 4H-yhdistyksessä

Varmista itsellesi kesätyö

4H-YRITYS

Sinä itse päätät, millaista bisnestä pyörität, ja miten kauan. 4H-yrityksestä voit tehdä itsellesi myös kesätyön. Perusta yritys esimerkiksi kahdeksi kuukaudeksi ja myy vaikkapa virvokkeita uimarannalla. Näin hankit sitä kaivattua työkokemusta. Kun seuraavan kerran haet töitä, saat taatusti lisäpisteitä työnantajalta.

Kesäyrittäjyyden kampanjasivu on osoitteessa yritaopitienaa.fi.

4H-yritysseteli

Vetelin kunta tukee nuorten kesätyötuen vaihtoehtona uutta 4H-yritystoimintaa perustavaa nuorta. Voit ilmoittaa kiinnostuksesi 4H-yritystoimintaan alla olevalla lomakkeella. Nuori ei voi saada molempia, sekä kesätyötukea että 4H-yritysseteliä.
Vetelin kunta tukee veteliläistä 13 – 28 vuotiasta 4H-yrittäjää enintään 200 euron yrityssetelillä. Yritysseteli maksetaan kahdessa osassa, 100€ 4H-yrityksen perustamisilmoituksen tekemisen jälkeen ja toinen 100€ nuoren tehtyä 4H-yrityksen loppuraportin, jossa tuloa on vähintään 200€. Nuori yrittäjä voi hyödyntää yrityssetelin oman yrityksensä investointeihin, yritystoimintaan liittyvään koulutukseen, palvelumaksun alentamiseen tai markkinointiin. Suunnitelma setelin käytöstä tehdään valmennuksen aikana. Yritysinvestoinnit nuori voi pitää itsellään yritystoiminnan jälkeen. 4H-yritystoiminnalla voi testata oman yritysidean toimivuutta ja perustaa sen jälkeen, vaikka oikean yrityksen.
Yrityssetelin saaminen edellyttää 4H-yrityskoulutuksen suorittamista, jonka aikana nuori suunnittelee oman yritystoiminnan, sekä 4H-jäsenyyttä (40 EUR/ jäsen/ vuosi) niin kauan kuin toimii 4H-yrittäjänä, koska kyse on 4H -järjestön tuotteesta.
4H-yritystoiminta on harrastusmaista eikä edellytä y-tunnuksen hankkimista. Y-tunnus tarvitaan kuitenkin, jos palveluja/tuotteita myydään yrityksille, yhdistyksille tai kotitalousvähennyskelpoisena kotitalouksille. Nuori voi hakea y-tunnuksen ilmaiseksi verottajalta. Laskutuksen nuori voi hoitaa esim. Eezyn kautta.
4H-yrityksen perustaminen ei edellytä suurta “paperisotaa”. Tuotoista ja kuluista pidetään yksinkertaista kirjanpitoa. 4H-yritys voi hakea edullisen yritysvakuutuksen tarvittaessa järjestön kautta. Koulutuksessa nuori saa perustiedot yrityksensä hoitamisesta. Lisäksi nuorelle yrittäjälle mietitään oma yritysohjaaja, joka tukee häntä yritystoiminnassaan.

KIINNOSTUITKO? HAKEMUS OSOITTEESSA:
https://forms.gle/pgQnzeh3thnLor2JA

Lisätietoja antaa:
Vetelin kunnan talousjohtaja Jyri Myllymäki 0505790105